maanantai 27. kesäkuuta 2016

Sano juusto

Juustokauppaan valmistui omistaja hiirulainen. Millaisiin työvaatteisiin se pitäisi pukea tai mikäpä sopisi tälle nimeksi?


Unelmien täyttymus; "oma juustokauppa!", tuumailee kauppias. "Paljon, paljon, ju, ju juustoa!" Kuhan ei sortuisi kuormasta syömään.



lauantai 25. kesäkuuta 2016

Keijupuutarhan koeistutukset

Juustokauppa ei suinkaan ole ainut keskeneräinen tekeleeni... 
Kävimme muutama viikko sitten vanhempieni mökillä, josta nappasin mukaani kivikkokasveja. Istutin kivikkokasvitkasvit, muutaman kuusentaimen ja männyn perunalaatikkoon.


Tähän olisi tarkoitus syntyä jonkin näköinen keijupuutarha. Kasvit saavat nyt ihan rauhassa hakea oman paikkansa, ennen kuin ruopean tuota enemmän muokkaamaan. Haluan myös ensin nähdä miten nuo puun taimet tuossa jaksavat kasvaa vai kupsahtavatko.

Ihastuttavan keijun lasisiipineen, olen saanut hoitotädiltäni valmistujaislahjaksi. Tuollaisia voisin kyllä tahtoa muutaman lisääkin. Saa vinkata, jos tällaisia jossain sattuu tulemaan vastaan!

Keijulle olisi myös tarkoitus tehdä koti, johon haluan tehdä Tippa-hevoseni kengästä oven. Tuo jätesäkki pitäisi myös saada verhoiltua peittoon. Minkähän takia laitoin multaa noin nuukasti, että muovi jäi tökerösti esille....


torstai 23. kesäkuuta 2016

Juustokaupan aloittamista

Saimme joululahjaksi Mäkelän Tilajuustolan juustoja lahjapakkauksessa. Laatikkoa en voinut heitää keräyspahveihin, koska näin siinä viehättävän roomboxaihion. Kerta laatikossa on kylttikin jo paikoillaan, niin 1:22 juustokauppahan tästä tulee. 

Nyt tapetoin peräseinän raitatapetilla ja lattia sai harmaan maalipinnan..


Tein kauppaan biltematikuista hyllykön. Myyntitiskin valmistin myös biltematikkuista, pahvista ja läpinäkyvästä pakkausmuovista. Juustojakin fimosta pyöräytin ja muutaman suolakeksipaketin kasasin. Vielä täydennystä kauppa kaipaa, mutta jos vaikka huomenissa syntyisi myyjäherra tai rouvatar, niin voisi jo hän alkaa hyllyjä täyttää.  

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...