Eipä ole aikaisemmin tullut käytyää Suuressa Snadissa, mutta nyt tuli. Osallistuimme äidin kanssa säilyttimen salaisuus kilpailuun, joten samalla haimme kilpailutyömme pois. Oli kyllä ihastuttavat messut, mutta aika loppui kesken. Kuvittelimme mieheni kanssa, että äkkiäkös hallin kiertää, mutta ei sitä ihan niin äkkiä kiertänytkään ja myyjät alkoivatkin jo viimeisen puolen tunnin käynnistyttyä pakkaamaan tavaroitaan. Meno matkalla pyörähdimme myös Ikeassa. Ihmisiä olikin yllättävän paljon liikenteessä, joten ei sitä Ikeasta ihan noin vain pois päässytkään ja sekin vei messuaikaamme. Ikeasta sain sentään lihapulla maistiapisteestä kaksi nukkekoti kokoista miekkaa. ;)
Jonkin verran kerkesin sentään ostoksia Snadissa tekemään. Ostin viisi keraamista joulukatumökkiä, jollaisia olen aiemminkin ihastellut. Näistä aion koota pienen joulukylän piirongin päälle. <3
Sitten tuli ostettua paketillinen isoja jäätelötikkuja ja aivan ihana pieni keraaminen keinuhevonen. Muukaani tarttui myös keinuhevoskaruselli-keksipurkki, joka on myös soittorasia. Se ei ole minikokoinen, mutta tykästyin siihen kovasti, eikä se ollut pahasti hinnalla pilattu.
Nukkekotiharrastajien pöydästä sain jo mukaani uuden projektilehden, joka sisälsi ihanan yllätyksen. Yllätyksen pidän salassa, jotta yllättäisi myös ne jäsenet, joille lehti tulee postitse kotiin. Kiitos Leea! ;)